Part III: Spore ja Indot

Filippiineillä kun kuukauden turistiviisumi tuli tiensä päähän lensin Singaporen kautta Balille, Indoihin. Singaporessa mulla oli 24 tunnin vaihtoaika. Budjetilla kun matkusta niin näitä tulee välillä. Vaikka tuo kauheelta kuulostaakin, niin se ei todellakaan ole sitä Singaporessa. Singapore on väkiluvultaan hieman suomea isompi, mutta pinta-alaltaan 472 kertaa pienempi, eli about pääkaupunkiseudun kokonen. Kaupunki on myös hyvin moderni ja julkinen liikenne parasta A-luokkaa, mikä tarkoittaa sitä, että yhdessä päivässäkin kerkee näkemään yllättävän paljon.

Changin kentällä saa rinkan kätevästi muutamalla dollarilla narikkaan ja metrolla pääsee suoraan kentältä oikeastaan ihan minne päin kaupunkia/maata vaan. Otin skeden ja päivärepun völjyyn ja suhautin metrolla Little Indiaan, josta olin buukannut hostellin valmiiksi. Singapore on kunnon kulttuurien sulatusuuni, sieltä löytyy varmasti joka uskontokunnan ja rodun edustajaa. Pari kertaa oon tälläsen pikavisiitin sinne tehnyt ja päällisin puolin näyttää siltä, että ihan hyvässä sovussa kaikki siellä toistensa kanssa elää. Mitä nyt tuollaisia Little Indian ja China townin kaltaisia yhtä kulttuuritaustaa edustavia kaupunginosia pukkaa muodostumaan, kuten muissakin suurkaupungeissa. Faktahan on se että globaalisaation ansiosta kaikki rodut sulautuu lopulta yhdeksi, joten katupartiointi ja muurien rakentaminen on hölmöläisten hommaa.

Seuraavana aamuna lähin aikasin liikenteeseen ja noin 6 tunnin aikana rullailin skedellä ympäri kaupunkia. Botanic garden on aika siisti paikka. Vois luulla, että noin isossa kaupungissa hälinä ja mölinä olis ihan älytön joka puolella, mutta Singaporen botanic garden on sellanen paikka, että tunsin oloni todella rauhottuneeksi siellä. Siitä on onnistuttu hyvin tekemään vastakohta sille oravanpyörälle, mitä kaupunki kuitenkin pääasiassa edustaa. Muutenkin mulla Singaporesta hyvät vibat kaikin puolin, ehkä se johtuu siitä, että sinne lentää aina jostain Aasian kehitysmaasta, missä hommat ei toimi ihan siihen tapaan kun länsimaissa on totuttu ja sitten Singaporessa kaikki toimii taas aivan älyttömän hyvin. Jos joku miinus pitää keksiä, niin se on se, että välillä tuntuu, että Päivi Räsäsellä on ollut jotain tekemistä Singaporen Valtion kanssa. Kaikki on kiellettyä. KIELLETTY, KIELLETTY, KIELLETTY joka kyltissä, kaikkialla. Ei saa syödä, ei saa juoda, ei saa skeitata, ei saa ulkoiluttaa koiraa, ei saa kuljettaa durian-hedelmää junassa... No ehkä se kieltäminen on yksi syy sihen, että kaikki toimii niin hyvin, ken tietää.

Singapore skyline

Kaupungilla hukassa

Supertree Grove, Gardens by the bay

Metro, Lentokone, taksi ja olin illaksi Balilla Seminyakissa. Kesällä, kun olin kertonut frendeille, että oon lähössä reissuun oli aika moni vissiin hautonut lyhyttä reissua Aasiaan mielessään. Balilla olikin sitten kasa frendejä vastassa ja mestakin oli mulle tuttu muutaman vuoden takaa. Onhan Bali kuitenkin tälläselle surffipetterille aika makia paikka. Hyvä meininki on taattu Canggussa, joka on vain vajaan tunnin ajomatkan päässä Denpasarin lentokentältä. Halpoja majoituspaikkoja, alottelija-tason aaltoja, lautoja saa vuokralle suoraan biitsiltä, hyviä rafloja ja baareja ja paljon saman henkistä skede-surffi-snoukka –skenen jengiä. Siinä se eka viikko sitten hurahtikin ohi ennen ku kerkes huomatakkaan kun oli taas niin kivaa. Reissaamisen ikuinen vitsaus on se, että noihin helppoihin ja mukaviin mestoihin jää jumiin, kun on niin kivaa, että ajattelee, ettei tästä varmaan voi paremmaksi enää muuttua. Ja näin muodostuu kaikki lomakohteet ja kylät, ja paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin tutustumisen tilalle tulee vesipuistoja ja italialaisia ravintoloita. Originality dies.

Pretty Poisonin bileet Canggussa

Näin Saksalaista Adia ja Juliaakin, jotka oon tuntenu jo joku neljä vuotta.

Rassen ja Tomin kanssa lähettiin Balilta paatilla viereiselle saarelle, Lombokille. Suurimmat erot lombokin ja Balin välillä ovat ne, että Lombok on muslimivaltainen saari ja Bali hinduvaltainen, sekä se, että turismin suhteen Lombok vastaa balia varmaan 30 vuotta sitten. Vähemmän jumalia ja turisteja ja enemmän rukouskutsuja ja tyhjiä biitsejä. Majotuttiin Lalun pitämään Together Homestayhyn Lombokin Kutalla ja viritettiin hammokit verannalle. Lalu on muslimi, mutta filosofialtaan Bob Marley. Vastaus kaikkiin meidän ongelmiin ja kysymyksiin oli, että ”Don’t worry brother”. Otettiin viisaista sanoista opiksemme ja otettiin niin iisisti kun mahdollista. Suurimmat stressit olivat aiheista minne mennä syömään ja mille spotille surffaamaan. Päivät kuluivat skobilla uskomattoman hienoissa maisemissa ajellessa, surffatessa ja illalla pilkkiessä. Kyllä, jäätiin koukkuun Pro Pilkki 2 –mobiilipeliin ja hakattiin sitä puhelimilla varmaan joka ilta. Nyt siellä jo tuomitsevalla sormella osoitellaa, että mitäs helvetin pelleilyä tämä on, mutta ei meitä kiinnosta, oltiin niin lomalla ettei kiinnosta. Kaiken kukkuraksi nappasin Don Don surffispotilla helposti parhaimman aallo mitä oon koskaan surffannut. Vittu että olin pähkinöinä ku kurvailin ja kruisailin menemään varmaan sata metriä ihan hiton mahtavalla aallolla. Koko surffisessari oli ihan hemmetin mahtava: täydellisiä reilun parin metrin aaltoja tiuhaan tahtiin ja joku 10 surffaria vedessä ja kaunis auringonlasku.

Rasse, Tomi, Lalu ja meikä

Sentään jonku kuvan biitsiltäki napannu

Cruisin' around Lombok

Kaljaa ja auringonlaskuja

Chasing sunsets

and trying to catch em

Viikon ultimaattisen chillailun jälkeen oli aika palata Balille, koska Rassella oli sieltä lento takas Härmään. Rassen vikat pari päivää oltiin turismin kehdossa Balin Kutalla. Aussi-hipit ja surffarit löys Kutan jo 60-luvulla ja mesta on vaan paisunu paisumistaan siitä lähtien. Nykyään sielä voi surffata saastasella rannalla, bilettää läpi yön ja syödä aamupalan mäkkärissä. Eli ihan pilalla koko mesta.

Tomin kaa suunnattiin Kutalta etelään Bukit penisulaan ja majotuttiin viikoks Manun pitämään Timbis Homestayhyn. Meikä vuokras Manulta komeen pinkin laudan ja tehtiin mestoilta päivittäin retkiä maailmankuuluille surffispoteille pitkin niemimaata. Uluwatu ehkä niistä kaikista tykeimpänä spottina. Breikille näkee Single Fin baarista ylhäältä kalliolta ja sieltä pitää kävellä portaita alas luolaan, jonka läpi pitää melotaan breikille. Nousuveden aikaan luolaan ja sieltä ulos pädlääminen menee melkein mahdottomaksi, koska aallot lyö rantaan niin kovaa. Huonolla tsägällä saattaa joutua pädläämään breikiltä pois seuraavalle rannalle kilometrin päähän jos surffisessarin aikana on noussut vesi liian korkealle. Yks päivä ku menin Uluwatuun surffaamaan katoin kallioilta et ”ok , ihan sopivan kokosta aaltoa mulle”, mut ku pääsi luolan läpi breikille niin tajusin et allot oli ehkä vähä liian massiivisia meikän taitotasolle. No ei ollu kuitenkaa turha reissu, kun näki ihan vierestä hemmetin taitavien surffarien nappaavan nättejä barreleita yks toisensa perään.

Surffispottien ja Manun mestan välissä kulkevan tien varrella on poliisiasema, jonka tinanapit on kurkkuaan myöten korruptoituneita. Lähes joka kerta ku siitä ajaa ohi yritetään länkkäreitä pysäyttää eksta tienestin toivossa ja joka kerta siihen myös jengiä pysähtyy. Tottakai me ollaan länimaissa totuttu noudattamaan virkavaltaa sen verran, että jos tien laidassa on ratsia niin siihen on pakko pysähtyä pyydettäessä. Indoissa ei todellakaan kannata pysähtyä jos poliisi huitoo tien sivussa vaan yrittää kaikin mahdollisin keinoin päästä siitä vaan ohi. Oma taktiikka oli aina ajaa aivan jonkun paikallisen takarenkaassa kiinni niin, ettei jepari pääse vaan vahingossakaan hyppäämään mun eteen. Homma toimi, enkä joutunu kertaakaan maksumieheksi. Tomi sensijaan jäi kerran haaviin ja joutu kamarille kuulusteltavaksi. Ovelana poikana kuitenkin väitti vastaan kaikessa mahdollisessa ja piti puhelinta kädessä ja sano kuvaavansa koko touhun, eikä sortunut tiukassa hyvä-kyttä-paha-kyttä –tilanteessa  ja pääsikin lopulta kuin koira veräjästä maksamatta mitään. Jos pysäytetyksi joutuu niin ”sakolle” löytyy aina jokin syy. Ei ole kypärää = sakko, ei paitaa päällä = sakko, ei kansainvälistä ajokorttia = sakko, jne. Ja jos mitään konkreettista syytä ei löydy niin sitten sakko tulee jostain tekaistusta liikennerikkomuksesta. Joten ei kannata päysähtyä jos ei halua lahjoittaa parin päivän reissubudjettia herra poliisimestarin hyvinvoinnin parantamiseksi.

Vikaks vajaaks viikoks paukittiin Manun kyydillä takas Cangguun. Fiilis oli taas, kun ois kotiin tullu. Yks parhaista jutuista reissaamisessa on  tutustua ihmisiin, jotka on täysin erilaisesta ympäristöstä kotosin ja muutenkin ihan eri lähtökohdista. Sit elämä jossain vaiheessa vaan tuo kaikki aivan eri polkuja pitkin samaan paikkaa. Muiden elämäntarinoita kuunnellessa oppii uskomattoman paljon. Itellä on kuitenkin vaan tää yks lyhyt elämä elettävänä, niin on huikeeta kun pystyy jonkun toisen kertomana välillisesti kokemaan tämän toisen henkilön elämäntarinan. Kiinnostava myös huomata, kuinka pienistä valinnoista ja sattumuksista kaikki on periaatteesa kiinni omassa elämässä: ne valinnat mitä oon tehny mun elämässä on johtanut mut just tähän olohuoneeseen Christchurchiin, Uuteen Seelantiin, missä kirjotan tätä tekstiä just nyt. Jos en olis kattonu Madventureseia Subilta joskus 10 vuotta sitten en olis varmasti tässä, jos en ois tutustuny koulussa yhteen kaveriin, joka asu tässä ennen mua en olis tässä, jos olisin ollut iltavuorossa tänään en olis nyt tässä. Yksi asia johtaa aina toiseen ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Joku viisas mies on joskus sanonu, että elämä on ku kirja ja jos ei matkusta niin se on ku lukis vaan kannen. Mun mielestä elämä on ku polku joka haarautuu tuhat kertaa päivässä. Kaikilla on vaan yks polku kuljettavana ja se mitä sen polun varrella näkee ja kokee on sun elämä.

Meikä käväs parturissa ja Manu heitti meiät Cangguu

Maissit maistuu