sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Part II: Filippiinit


Muutama kuukausi vierähtäny ja en oo saanut läppäriä korjattua, saatika hankittua uutta. Meillä on täällä mun nykysellä kämpällä kuitenki pöytäkone niin ajattelin kirjotella vähän kuulumisia, kun muutamalta taholta tuli niin positiivista kommenttia blogin kirjoittamisesta, että olisi typerää jättää kirjoittamatta.  Ja oikeastaan tällai jälkikäteen kun käy vähän läpi, että missä sitä on pyörinyt ja mitä tehnyt ja nähnyt, niin näkee itsekkin taas omat tekemiset vähän eri näkökulmasta.

Tosiaan viimeksi tuli kirjoitettua neljä kuukautta sitten lyhyt päivitys Indoista ja sitä ennen oikeestaan ihan reissun alussa vaan tollanen syvempi teksti. Filippiineillä matkalla lentokentälle kirjotin puhelimen muistioon muutamia asioita mitä sieltä jäi päällimmäisimpänä mieleen, niin ajattelin avata niitä nyt tähän alkuun. Jaan tän vaikka maakohtaisesti Filippiineihin, indoihin ja Uuteen Seelantiin niin ei tuu ihan yhteen pöyköön koko soppa.

Tuolla iloisten ja kauniiden ihmisten asuttamassa trooppisessa saarivaltiossa tuli tosiaan majailtua kuukauden verran loka-marraskuussa. Tuota Aasiaa on tullut kierreltyä ristiin rastiin ja lähes joka maassa missä on tullut käytyä tuntuu aina paikallisten keskuudessa siltä, että he ovat äärimmäisen iloisia ja ystävällisä. Suurin syy tuohon on varmasti se että koto-Suomessa jos hymyilee väärässä kohtaa tai heittää jonkun hyvän päivän toivotuksen tuntemattomalle niin ajatellaan heti, että on hullu. Eli toisin sanoen me ei olla vaan totuttu siihen.  Tällä mun  kansalaisten iloisuus -asteikolla, jonka peräpäästä rakas isänmaamme löytyy menee Filippiinit kyllä ykköseksi. Vaikka Thaimaata kehutaan tuhansien hymyjen maaksi, niin kuin se varmasti onkin, niin pari tuhatta kilometriä idempää löytyy meikäläisen kokemuksen mukaan vielä iloisempaa sakkia.

Magpopongko White Beach Siargaolla

Mihinkään faktatietoihin perustumatta vedin sellaisen johtopäätöksen että suurin syy tuohon, että ihmiset ovat niin iloisia, on pakko olla se, että ollaan tyytyväisiä siihe mitä on. Tähän väliin lainaan vielä 1700-luvulla elänyttä ranskalaista filosofia, niin saan itteni näyttämään ihan hemmetin fiksulta:  ”Jos tavoittelisimme vain onnellisuutta, kaikki olisi helppoa. Mutta me haluamme olla onnellisempia kuin muut ihmiset, ja siinä piilee ongelma: kuvittelemme muut onnellisemmiksi kuin he ovat.” Kelatkaa että näin on sanottu 300 vuotta sitten ja toi on niin arkipäivää kun olla saatta. Varmasti siis Filippiineilläkin esiintyy naapurikateutta, mutta ei varmasti samoissa määrin kuin meillä omistamisen palvomiseen keskittyneissä länsimaissa. Jengi on tyytyväisiä siihen omaan hommaansa niin kauan, kun perheellä on katto pään päällä ja riisiä kipossa.  Menee vähä iloisuus, onnellisuus ja muut termit vähän sekasin, mutta hiffaatte pointin.

Nyt kun tälle filosofiselle linjalle lähettiin, niin pakko vielä ottaa esiin kaikkien tuntema sanonta: ”On lottovoitto syntyä suomeen”.  Ai hitto että naureskelin aina tälle ku seisoin jossain räntäsateessa maanantai-aamuna venaamassa dösää duuniin. Sillon ajattelin, että täytyy olla kyllä kiero kaveri joka tän sanonnan on leiskauttanu ilmoille, mutta multahan oli mennyt koko homman pointti ihan ohi. Filippiineillä alltopellistä ja bambutikuista kyhättyjen majojen ohi ajellessa mulle aukes ton sanonnan pointti vihdoin. Toisin kuin nämä paikalliset maanviljelijät, jotka tuijottelevat  suurimman osan elämästään härän persettä pellolla kyntöauran päältä, eivätkä varmasti elämänsä aikana tule koskaan näkemään maailmaa sen ulkopuolelta, on meillä mahdollisuus nähdä ja ymmärtää maailmaa edes vähän isommassa mittakaavassa. Me voidaan valita itse mitää teemme elämällämme, me voidaan matkustaa ja oppia ihmisiltä maailman joika kolkasta ja me voidaan tehdä tästä maailmasta parempi paikka kaikille elää. Bless. Harvemmin tulee Filippiiniläisiä reppureissaajia stadin kaduilla vastaa.

Tosiaan niitä juttuja mitä olin kirjottanut puhelimen muistioon ylös:

·         Molemmat kipeena sukelluskoululla
·         Tonilta puhkes rengas
·         Maanjäristys keskellä yötä
·         Sukellukset
·         Atm imas mun kortin
·         Myrskyistä uutisoitu suomessa asti
·         Siargaolla surffia, surffia, surffia
·         Meduusa pisti selkää ja piti melkei pyytää Kevin kusemaan mun päälle
·         Ankkuri juuttui pohjaan
·         Kaikki iloiset skidit vilkuttamassa
·         Paljon ihmisiä maailman joka kolkasta: aussit, reunion, japani, meikä, Kevin ja brassi: kaikki mantereet yhes keskustelus
·         Sadepäivä: kukkotappelu, täytetty krokotiili
·         Matkusaminen täälä välillä ku intissä oleminen: kiire odottamaan
·         Suurimpana juttuna filppareilta jäänyt mieleen ihmisten iloisuus

Tossa ihan raaka lista niistä. Selittää mun mielestä jo aika hyvin itse itseään, mutta jottei tää menis ihan tylsäks luennoks niin avaan vähän tarinoita noiden takaa:

Cebussa tosiaan treffattiin kaverini Tonin kanssa,  joka lensi sinne Indonesiasta, jossa oli juuri suorittanut sukelluskurssit, että päästään yhessä dyykkailemaan Filippiineillä. Cebusta suunnattiin paikallisella potkurikoneella Camiguin saarelle spektaakkelimaisen merenalaisen flooran ja  faunan perässä. Hommahan ei lähtenyt käyntiin juurikaan niinkun oli ajateltu vaan meikäläinen airconin aiheuttamassa pikku nuhassa tokalla sukelluksella panikoi kuin ensikertalainen, kun en saanut puhallettua nenällä vettä maskista pois. Parin vuoden sukellusbreikin jälkeen olis ollu hyvä ottaa alkuun joku muistin virkistys –sukellus, mutta kovana jätkänä skippasin sellaset. Siellä sitten pikku poika ihan paniikissa 18 metrissä vettä ja verta maskissa ja korvat tukossa. Oli niin paska reissu että parantelin nuhaa ohrapirtelöllä seuraavat 4 päivää, ennen kun uskalsin mennä uudestaan.  Onneks viimeisen parin päivän sukellukset sujui hienosti ja ei jäänyt sen suurempia traumoja tosta spektaakkelista. Toni sen sijaan sukelteli tokanakin päivänä kun mä jäin rannalle ruikuttamaan, mutta kahen dyykin jälkeen valitteli vähän vatsakipua. No ei mennyt varmaan tuntiakaan kun kaverille iski ankara oksennus-ripulointi-kombotauti, joka jatkuikin sitten koko seuraavan viikon.

Magsaysaylla lähdössä dyykille suoraan rannalta

Skoban renkaan puhkeaminen ei Aasiassa yleensä ole mikään kummempi juttu, kun tien varret on täynnä mekaanikko-palveluita tarjoavia bambukatoksia. Tässä tapauksessa nyt kuitenkin sen lisäksi, että kaverilla on kiusallinen kakkahätä päällä kokoajan oli vielä sekin lysti, että aurinko oli laskenut mailleen ja ahkerat mekaanikot kautta saaren olivat käyneet unten maille. Siinä sitten muutaman tunnin verran ihmeteltiin ja kyseltiin ja innostuttiin ja petyttiin, kun tämäkin mesta oli kiinni jonka piti olla auki tuon kaverin mukaan jonka paikan piti olla auki toisen kaverin mukaan. Lopulta ystävällinen paikallinen tyttö sai herätettyä paikallisen masa-mainion kauneusuniltaan, joka huokeaan yhden euron hintaan taisteli puoli tuntia renkaan kanssa jossa oli parikin reikää. Annettiin muhkee 100% tippi.
Slaavikyykky-Toni

Sit oli joku maanjäristys yöllä ja oikestaan siitä nyt ei sen kummempaa, kun että ajatelin, että jos se nyt jotain tsunamivaaraa esim aiheuttaa, kun oltiin ihan rannassa, niin meidän vuokraisäntä varmaan tulee herättämään ja kertomaan siitä. Aamulla kun kysyin aiheesta, niin ei ollut jamppa kuulemma koko tärinään edes herännyt, että kai se on itse hengestään pidettävä huolta näiden suhteen.

Rahan nostaminen saarella oli aina iso operaatio, kun ensin kysellään, että millä automaatilla ulkomaalaiset kortit mahtaisivat toimia ja sen jälkeen käydään koittamassa että onko niissä rahaa vai ei. Yleensä viikonloppuna viimeistään alkaa olemaan tomaatit tyhjiä, joten rahannostoseikkailut on hyvä ajoittaa alkuviikolle. Yhteen masiinaan kun työnsin kortin, niin ruudulle ilmestyi teksti, että kortti on ilmoitettu varastetuksi ja nielaisi sen saman tien. Siinä oli sitten voittajafiilis. Onni onnettomuudessa, että automaatti oli pankin seinässä ja että pankki aukeaisi tunnin päästä. Siellähän niillä oli se pöydällä mua valmiiksi odottamassa. Tähän liittyen tuli vielä mieleen toinen saman tapainen tarina, kun automaatin softa sulkeutui samaan aikaan kun kaverilla oli nosto-prosessi meneillään. Rahaa ei tullut, mutta tililtä lähti rahat tuplana. Siinä oli soppa valmiina.

Camiguinilta otettiin paatti Mindanaon saarelle, joka monelle kuulostaa pahalta, koska saarella on turisteja kidnappailtu sillon tällön. Saaren pohjois-osa on kuitenkin ihan turvallista aluetta ja villin lännen meiningit on pääasiassa etelässä ja lännempänä. Mindanaota pitkin suhattiin paikallisella bussilla Surigaon kaupunkiin, josta tarkotus oli hypätä isompaan laivaan ja seilata Siargaon saarelle. Satamaan päästyämme ilmoitettiin kuitenkin, että myrskyn takia paatti peruttu. Voi perkele. No onneksi paikallinen jantteri huomasi meidän pettymyksen ja osasi neuvoa, että paikallinen bangka-vene olisi kuitenkin lähdössä Siargaota kohti. Ei muuta kun paikallisen perheen kanssa riksan kyytiin ja toiseen satamaan ja lokaalimpaan matkustusmuotoon vaihto. Venematka oli mukava ja myrskystä ei ollut tietoakaan. Tämä paatti sattuin saapumaan täysin saaren toiseen päähän, kuin minne meidän oli tarkotus mennä Tonin kanssa ja  päätettiin säästää pitkä markka menemällä paikallisella mopotaksilla kolme päällä meidän kaikkien matkatavaroiden kanssa. Tässä kohtaa olis ehkä voinut jättää säästämättä, kun parin kilometrin jälkeen alko jo paikkoihin sattumaan, kun oli niin hemmetin ahdasta ja raajoja piti pitää ties missä asennossa ja jäljellä oli ainakin 50 km.

Tällä mopolla kyysää vaikka kylällisen ihmisiä


Siitäkin matkasta selvittiin ja löydettiin bungalowi rannalta, surffattiin, tutustuttiin uusiin frendeihin, surffattiin, kierreltiin saarta skoottereilla, surffattiin, biletettiin, surffattiin ja elämä maistui aika saakelin mukavalta. Alunperin ei ollut sen tarkempaa suunnitelmaa siitä, että kauanko oltais Siargaolla mutta aika nopeasti päädyttiin siihen, että niin kauan kunnes on lento pois Filippiineiltä. Tonilla se tarkotti kahta viikkoa ja mulla kolmea. Siargaolla on kaikki kohillaan. On kauniita rantoja, hyviä aaltoja, mukavia ihmisiä, lokaalia meininkiä, mutta kuitenkin hyvissä määrin myös palveluita reissaajille, kaikenkaikkiaan homma toimii. Tottakai enemmän ja enemmän ihmisiä löytää tuonkin helmen ja jossain vaiheessa varmaan  reppureissarisurffarit vaihtuu kiinalaisiin pakettimatkailijoihin ja bambu-bungalowit viiden tähden häämatkaresortteihin, mutta vielä se on paratiisi mulle. Toivottavasti kehitys tapahtuu  edes jossain määrin luonnon ja paikallisten ihmisten ehdoilla.

Meiän bungalowi suoraan rannalla
Cruisin' around the paradise
Pikku sade ei surffatessa haittaa

Tää on sitä hyvää elämää
Jos käytte Del Carmenissa, Siargaolla, tässä raflassa, niin meikän ja Coloradolaisen Kevinin kuva pitäis löytyä raflan katosta
Kukot treenaamassa. Tositilanteessa jalkoihin teipataan terät, niin että kyse on elämästä ja kuolemasta. En tue kukkotappelua, mutta mun henkilökohtanen mielipide on se, että näillä kukoilla on ihan helvetisti parempi elämä ku niillä tehotuotantobroiskuilla länsimaissa.
Auringonlasku secret spotilla
Perus loksukylän maisemaa. Sillan alla oli skidit uimassa nakuna.
Kohti Guyam saarta
Muutan tänne



Tässä täytetään krokotiilia.
Muutamalle surffispotille piti kävellä matalassa vedessä riutan yli ja jalanpohjat oli aika kovilla. Yks pieni viilto päätti tulehtua ja piti käydä Cebussa veitsen alla, kun käveleminen alkoi käymään niin kivuliaaksi.
"Relaxing is not a crime!" Toni, Gus, Rasta, Kevin.