Muutama kuukausi
vierähtäny ja en oo saanut läppäriä korjattua, saatika hankittua uutta. Meillä
on täällä mun nykysellä kämpällä kuitenki pöytäkone niin ajattelin kirjotella
vähän kuulumisia, kun muutamalta taholta tuli niin positiivista kommenttia
blogin kirjoittamisesta, että olisi typerää jättää kirjoittamatta. Ja oikeastaan tällai jälkikäteen kun käy
vähän läpi, että missä sitä on pyörinyt ja mitä tehnyt ja nähnyt, niin näkee
itsekkin taas omat tekemiset vähän eri näkökulmasta.
Tosiaan viimeksi
tuli kirjoitettua neljä kuukautta sitten lyhyt päivitys Indoista ja sitä ennen
oikeestaan ihan reissun alussa vaan tollanen syvempi teksti. Filippiineillä
matkalla lentokentälle kirjotin puhelimen muistioon muutamia asioita mitä
sieltä jäi päällimmäisimpänä mieleen, niin ajattelin avata niitä nyt tähän
alkuun. Jaan tän vaikka maakohtaisesti Filippiineihin, indoihin ja Uuteen
Seelantiin niin ei tuu ihan yhteen pöyköön koko soppa.
Tuolla iloisten
ja kauniiden ihmisten asuttamassa trooppisessa saarivaltiossa tuli tosiaan
majailtua kuukauden verran loka-marraskuussa. Tuota Aasiaa on tullut kierreltyä
ristiin rastiin ja lähes joka maassa missä on tullut käytyä tuntuu aina
paikallisten keskuudessa siltä, että he ovat äärimmäisen iloisia ja
ystävällisä. Suurin syy tuohon on varmasti se että koto-Suomessa jos hymyilee
väärässä kohtaa tai heittää jonkun hyvän päivän toivotuksen tuntemattomalle
niin ajatellaan heti, että on hullu. Eli toisin sanoen me ei olla vaan totuttu
siihen. Tällä mun kansalaisten iloisuus -asteikolla, jonka
peräpäästä rakas isänmaamme löytyy menee Filippiinit kyllä ykköseksi. Vaikka
Thaimaata kehutaan tuhansien hymyjen maaksi, niin kuin se varmasti onkin, niin pari
tuhatta kilometriä idempää löytyy meikäläisen kokemuksen mukaan vielä
iloisempaa sakkia.
|
Magpopongko White Beach Siargaolla |
Mihinkään
faktatietoihin perustumatta vedin sellaisen johtopäätöksen että suurin syy
tuohon, että ihmiset ovat niin iloisia, on pakko olla se, että ollaan
tyytyväisiä siihe mitä on. Tähän väliin lainaan vielä 1700-luvulla elänyttä
ranskalaista filosofia, niin saan itteni näyttämään ihan hemmetin
fiksulta: ”Jos tavoittelisimme vain
onnellisuutta, kaikki olisi helppoa. Mutta me haluamme olla onnellisempia kuin
muut ihmiset, ja siinä piilee ongelma: kuvittelemme muut onnellisemmiksi kuin
he ovat.” Kelatkaa että näin on sanottu 300 vuotta sitten ja toi on niin
arkipäivää kun olla saatta. Varmasti siis Filippiineilläkin esiintyy
naapurikateutta, mutta ei varmasti samoissa määrin kuin meillä omistamisen
palvomiseen keskittyneissä länsimaissa. Jengi on tyytyväisiä siihen omaan
hommaansa niin kauan, kun perheellä on katto pään päällä ja riisiä kipossa. Menee vähä iloisuus, onnellisuus ja muut
termit vähän sekasin, mutta hiffaatte pointin.
Nyt kun tälle
filosofiselle linjalle lähettiin, niin pakko vielä ottaa esiin kaikkien tuntema
sanonta: ”On lottovoitto syntyä suomeen”.
Ai hitto että naureskelin aina tälle ku seisoin jossain räntäsateessa
maanantai-aamuna venaamassa dösää duuniin. Sillon ajattelin, että täytyy olla
kyllä kiero kaveri joka tän sanonnan on leiskauttanu ilmoille, mutta multahan
oli mennyt koko homman pointti ihan ohi. Filippiineillä alltopellistä ja
bambutikuista kyhättyjen majojen ohi ajellessa mulle aukes ton sanonnan pointti
vihdoin. Toisin kuin nämä paikalliset
maanviljelijät, jotka tuijottelevat
suurimman osan elämästään härän persettä pellolla kyntöauran päältä,
eivätkä varmasti elämänsä aikana tule koskaan näkemään maailmaa sen
ulkopuolelta, on meillä mahdollisuus nähdä ja ymmärtää maailmaa edes vähän
isommassa mittakaavassa. Me voidaan valita itse mitää teemme elämällämme, me
voidaan matkustaa ja oppia ihmisiltä maailman joika kolkasta ja me voidaan
tehdä tästä maailmasta parempi paikka kaikille elää. Bless. Harvemmin tulee
Filippiiniläisiä reppureissaajia stadin kaduilla vastaa.
Tosiaan niitä
juttuja mitä olin kirjottanut puhelimen muistioon ylös:
·
Molemmat
kipeena sukelluskoululla
·
Tonilta
puhkes rengas
·
Maanjäristys
keskellä yötä
·
Sukellukset
·
Atm
imas mun kortin
·
Myrskyistä
uutisoitu suomessa asti
·
Siargaolla
surffia, surffia, surffia
·
Meduusa
pisti selkää ja piti melkei pyytää Kevin kusemaan mun päälle
·
Ankkuri
juuttui pohjaan
·
Kaikki
iloiset skidit vilkuttamassa
·
Paljon
ihmisiä maailman joka kolkasta: aussit, reunion, japani, meikä, Kevin ja brassi:
kaikki mantereet yhes keskustelus
·
Sadepäivä:
kukkotappelu, täytetty krokotiili
·
Matkusaminen
täälä välillä ku intissä oleminen: kiire odottamaan
·
Suurimpana
juttuna filppareilta jäänyt mieleen ihmisten iloisuus
Tossa ihan raaka
lista niistä. Selittää mun mielestä jo aika hyvin itse itseään, mutta jottei
tää menis ihan tylsäks luennoks niin avaan vähän tarinoita noiden takaa:
Cebussa tosiaan
treffattiin kaverini Tonin kanssa, joka
lensi sinne Indonesiasta, jossa oli juuri suorittanut sukelluskurssit, että
päästään yhessä dyykkailemaan Filippiineillä. Cebusta suunnattiin paikallisella
potkurikoneella Camiguin saarelle spektaakkelimaisen merenalaisen flooran
ja faunan perässä. Hommahan ei lähtenyt
käyntiin juurikaan niinkun oli ajateltu vaan meikäläinen airconin aiheuttamassa
pikku nuhassa tokalla sukelluksella panikoi kuin ensikertalainen, kun en saanut
puhallettua nenällä vettä maskista pois. Parin vuoden sukellusbreikin jälkeen
olis ollu hyvä ottaa alkuun joku muistin virkistys –sukellus, mutta kovana jätkänä
skippasin sellaset. Siellä sitten pikku poika ihan paniikissa 18 metrissä vettä
ja verta maskissa ja korvat tukossa. Oli niin paska reissu että parantelin
nuhaa ohrapirtelöllä seuraavat 4 päivää, ennen kun uskalsin mennä uudestaan. Onneks viimeisen parin päivän sukellukset
sujui hienosti ja ei jäänyt sen suurempia traumoja tosta spektaakkelista. Toni
sen sijaan sukelteli tokanakin päivänä kun mä jäin rannalle ruikuttamaan, mutta
kahen dyykin jälkeen valitteli vähän vatsakipua. No ei mennyt varmaan tuntiakaan
kun kaverille iski ankara oksennus-ripulointi-kombotauti, joka jatkuikin sitten
koko seuraavan viikon.
|
Magsaysaylla lähdössä dyykille suoraan rannalta |
Skoban renkaan
puhkeaminen ei Aasiassa yleensä ole mikään kummempi juttu, kun tien varret on
täynnä mekaanikko-palveluita tarjoavia bambukatoksia. Tässä tapauksessa nyt
kuitenkin sen lisäksi, että kaverilla on kiusallinen kakkahätä päällä kokoajan
oli vielä sekin lysti, että aurinko oli laskenut mailleen ja ahkerat mekaanikot
kautta saaren olivat käyneet unten maille. Siinä sitten muutaman tunnin verran
ihmeteltiin ja kyseltiin ja innostuttiin ja petyttiin, kun tämäkin mesta oli
kiinni jonka piti olla auki tuon kaverin mukaan jonka paikan piti olla auki
toisen kaverin mukaan. Lopulta ystävällinen paikallinen tyttö sai herätettyä
paikallisen masa-mainion kauneusuniltaan, joka huokeaan yhden euron hintaan
taisteli puoli tuntia renkaan kanssa jossa oli parikin reikää. Annettiin muhkee
100% tippi.
|
Slaavikyykky-Toni |
Sit oli joku
maanjäristys yöllä ja oikestaan siitä nyt ei sen kummempaa, kun että ajatelin,
että jos se nyt jotain tsunamivaaraa esim aiheuttaa, kun oltiin ihan rannassa,
niin meidän vuokraisäntä varmaan tulee herättämään ja kertomaan siitä. Aamulla
kun kysyin aiheesta, niin ei ollut jamppa kuulemma koko tärinään edes herännyt,
että kai se on itse hengestään pidettävä huolta näiden suhteen.
Rahan nostaminen
saarella oli aina iso operaatio, kun ensin kysellään, että millä automaatilla
ulkomaalaiset kortit mahtaisivat toimia ja sen jälkeen käydään koittamassa että
onko niissä rahaa vai ei. Yleensä viikonloppuna viimeistään alkaa olemaan
tomaatit tyhjiä, joten rahannostoseikkailut on hyvä ajoittaa alkuviikolle.
Yhteen masiinaan kun työnsin kortin, niin ruudulle ilmestyi teksti, että kortti on ilmoitettu
varastetuksi ja nielaisi sen saman tien. Siinä oli sitten voittajafiilis. Onni
onnettomuudessa, että automaatti oli pankin seinässä ja että pankki aukeaisi
tunnin päästä. Siellähän niillä oli se pöydällä mua valmiiksi odottamassa.
Tähän liittyen tuli vielä mieleen toinen saman tapainen tarina, kun automaatin
softa sulkeutui samaan aikaan kun kaverilla oli nosto-prosessi meneillään.
Rahaa ei tullut, mutta tililtä lähti rahat tuplana. Siinä oli soppa valmiina.
Camiguinilta
otettiin paatti Mindanaon saarelle, joka monelle kuulostaa pahalta, koska
saarella on turisteja kidnappailtu sillon tällön. Saaren pohjois-osa on
kuitenkin ihan turvallista aluetta ja villin lännen meiningit on pääasiassa
etelässä ja lännempänä. Mindanaota pitkin suhattiin paikallisella bussilla
Surigaon kaupunkiin, josta tarkotus oli hypätä isompaan laivaan ja seilata
Siargaon saarelle. Satamaan päästyämme ilmoitettiin kuitenkin, että myrskyn
takia paatti peruttu. Voi perkele. No onneksi paikallinen jantteri huomasi
meidän pettymyksen ja osasi neuvoa, että paikallinen bangka-vene olisi
kuitenkin lähdössä Siargaota kohti. Ei muuta kun paikallisen perheen kanssa
riksan kyytiin ja toiseen satamaan ja lokaalimpaan matkustusmuotoon vaihto.
Venematka oli mukava ja myrskystä ei ollut tietoakaan. Tämä paatti sattuin
saapumaan täysin saaren toiseen päähän, kuin minne meidän oli tarkotus mennä
Tonin kanssa ja päätettiin säästää pitkä
markka menemällä paikallisella mopotaksilla kolme päällä meidän kaikkien matkatavaroiden
kanssa. Tässä kohtaa olis ehkä voinut jättää säästämättä, kun parin kilometrin
jälkeen alko jo paikkoihin sattumaan, kun
oli niin hemmetin ahdasta ja raajoja piti pitää ties missä asennossa ja jäljellä oli
ainakin 50 km.
|
Tällä mopolla kyysää vaikka kylällisen ihmisiä |
Siitäkin matkasta
selvittiin ja löydettiin bungalowi rannalta, surffattiin, tutustuttiin uusiin
frendeihin, surffattiin, kierreltiin saarta skoottereilla, surffattiin,
biletettiin, surffattiin ja elämä maistui aika saakelin mukavalta. Alunperin ei
ollut sen tarkempaa suunnitelmaa siitä, että kauanko oltais Siargaolla mutta
aika nopeasti päädyttiin siihen, että niin kauan kunnes on lento pois
Filippiineiltä. Tonilla se tarkotti kahta viikkoa ja mulla kolmea. Siargaolla on kaikki kohillaan.
On kauniita rantoja, hyviä aaltoja, mukavia ihmisiä, lokaalia meininkiä, mutta
kuitenkin hyvissä määrin myös palveluita reissaajille, kaikenkaikkiaan homma
toimii. Tottakai enemmän ja enemmän ihmisiä löytää tuonkin helmen ja jossain
vaiheessa varmaan reppureissarisurffarit
vaihtuu kiinalaisiin pakettimatkailijoihin ja bambu-bungalowit viiden tähden
häämatkaresortteihin, mutta vielä se on paratiisi mulle. Toivottavasti kehitys
tapahtuu edes jossain määrin luonnon ja
paikallisten ihmisten ehdoilla.
|
Meiän bungalowi suoraan rannalla |
|
Cruisin' around the paradise |
|
Pikku sade ei surffatessa haittaa |
|
Tää on sitä hyvää elämää |
|
Jos käytte Del Carmenissa, Siargaolla, tässä raflassa, niin meikän ja Coloradolaisen Kevinin kuva pitäis löytyä raflan katosta |
|
Kukot treenaamassa. Tositilanteessa jalkoihin teipataan terät, niin että kyse on elämästä ja kuolemasta. En tue kukkotappelua, mutta mun henkilökohtanen mielipide on se, että näillä kukoilla on ihan helvetisti parempi elämä ku niillä tehotuotantobroiskuilla länsimaissa. |
|
Auringonlasku secret spotilla |
|
Perus loksukylän maisemaa. Sillan alla oli skidit uimassa nakuna. |
|
Kohti Guyam saarta |
|
Muutan tänne |
|
Tässä täytetään krokotiilia. |
|
Muutamalle surffispotille piti kävellä matalassa vedessä riutan yli ja jalanpohjat oli aika kovilla. Yks pieni viilto päätti tulehtua ja piti käydä Cebussa veitsen alla, kun käveleminen alkoi käymään niin kivuliaaksi. |
|
"Relaxing is not a crime!" Toni, Gus, Rasta, Kevin. |